14.2.2010

42

 

Siinäpä perjantain punnitustulos. Harmistus. Vaan ei yllätys. En liikkunut koko viikolla yhtään, en jumpalla enkä työ-koti-matkoja. Syömiset on mennyt muuten ihan hyvin, mutta junamatkalle ostin karkkia - kuinkas muutenkaan. Lisäksi pähkinöitä ja eväsleivät, joissa välissä oli rrasvaista juustoa. Eväiden valopilkkuna vesipullo. Ja viinirypäleet, jotka jäivät syömättä.

Tänään suuntaan taas pohjoisesta kotiin, ei maailman onnellisimman, mutta kauniin eilisen hautajaispäivän jälkeen. Ja aloitan arjen, ihan totta tosiaan ja oikeasti. Mutta nyt - äiti on keittänyt ystävänpäivän aamupalaksi teetä, ja tarjolla taitaa olla myös rahkapullaa. Ja niin kuin elämäntaparemonttiin kuuluukin - menen leikkaamaan itselleni pikku palan pullaa.

10.2.2010

38

Ei ole helmikuu lähtenyt parhain mahdollisin eväin liikkeelle.

Kyllä, paino putosi kivasti viime punnitukseen.

Kyllä, paino on myös pysynyt samoissa lukemissa. Tai ainakin sinne päin.

Kyllä, olen osannut tehdä monia fiksuja valintoja syömisen suhteen.

Kyllä, olen huomannut suuren eron täyteen syödyssä ähky-vatsassa. Ei se enää näytä ollenkaan niin kamalalta. Hyvään tosin on vielä piitkä matka.







..olen taas herkutellut oikeastaan päivittäin sitten viime punnituksen. Tänään melkein kiukustuin, kun Domino-paketissa ei ollutkaan enää yhtään keksiä, ja olin syönyt vain yhden. Avokki ihmetteli, kun olin jo aiemmin sanonut, että syö vaan pois. En niistä edes tykkää. Mutta se pirun makeanhimo! Join kaakaota, nukuin päiväunet, ja ymmärrän Dominoiden puutteen hyvät puolet.

..en ole jaksanut kävellä töistä kotiin, milloin milläkin verukkeella.

..en ole käynyt jumpalla, edes sillä yhdellä viikottaisella. Ei olisi pitänyt ottaa edes tavoitetta toisesta, kun näköjään otan ja lopetan sitten kokonaan.

..en saa päivitettyä blogiani rauhassa, kun en tahdo, että avokki löytää paikalle. Tahdon tehdä elämäntaparemonttiani kyllä hänenkin silmiensä edessä, mutta tämä blogi on minun. Ikioma. Ja teidän ihanien, jotka jaksatte lukea! Tähän on tulossa onneksi muutos - uusi, paljon isompi koti odottaa. Mutta ei vielä hetkeen. Siihen asti on sinniteltävä, etsittävä omaa aikaa, tyhjennellä sivuhistoriaa.

..kaupasta lähtee mukaan kyllä ihan ok-terveellistä ruokaa, mutta missä on hedelmät? Vihannekset? Rasvattomat maitorahkapurkit ja sokerittomat mehukeitot? Kun raha on tiukalla, niin terveellisyys helposti unohtuu.

EI NÄIN!

Ja se motivaatio on löydyttävä jostain, jotta projekti jaksaa jatkua. Niin kauan, että elämänmuutokset on sisäistetty. Saatu osaksi jokapäiväistä elämää. Voitteko te lukijat vaikka nyt potkia minua vähän perseelle? Mie niin tarvisin sitä just nyt!

Miten muuten ikinä voin olla edes lähellä tätä superkaunokaista täydellisine vartaloineen? (Pilviä kohti kurkotellaan! ;) Vaan hyvä on olla kaunokaisia, jotka inspiroi, eikö totta?)
 

8.2.2010

36

Perjantai ja "nyt mulla on aikaa päivitää" oli ja meni.

Vaa'alla käynti perjantaina aamulla piristi kummasti. Puntari näytti (lukuisista uusintapunnituksista huolimatta) painoa pudonneen kokonaiset 900 g. En oikeastaan usko tulosta vieläkään, mutta voin kai siitä silti iloita ;) Luku siis 74,5 kiloa. Long time no seen!

Viikonloppu meni taas herkutellen (ja siideröiden), ja sama meno tuntuu jatkuvan myös tänään. Olen kyllä syönyt vähän, mutta sitäki epäterveellisemmin. Vai mitä sanotte Saarioisten herkullistakin herkullisemmasta jauhelihapitsasta? Way to go me.

4.2.2010

32

Pikainen blogipiipahdus.

Huomenna taas punnistuspäivä. Koko ajan on perjantai! Uskomatonta, miten nämä viikot menee. Mr. J on menossa yöksi töihin, saa sitten rauhassa päivitellä uutta painoa ja ajatuksia kaiken suhteen. Olen nyt joka aamu vaa'alla käynyt, ja laskussa on. Edelleen erityisen hitaasti, mutta kuitenkin.

Kävin äsken kaupungissa. Kotiin tullessa menin kauppaan, ihan vain ostamaan jonkun pienen suklaapatukan, Ahaa-kokoa vain. Alkavat menkat ja suunnaton väsy ajoin mielen vakaasti kohti karkkihyllyä. Kaupasta kotiin mukaan lähti kuitenkin pari päärynää ja ananasmurskaa. Kai tässä ajattelutavassa sitten on jotain muutosta tapahtunut?